Jaa tai seuraa!

Ahti Meier on Suomessa asuva Viron inkeriläinen paluumuuttaja, jonka taiteeseen vaikuttaa miehitetyssä Virossa vietetty lapsuus ja nuoruus. Maalauksillaan Meier pyrkii aktiivisesti sekä unohtamaan, että korjaamaan ahdistavia muistoja ja ikävää kotimaahan. Teoksissa näkyy ainoastaan onni, ilo, rauha ja vapaus. Meier on osallistunut useisiin yhteisnäyttelyihin mm. Suomessa, Virossa ja  hänellä on ollut useita yksityisnäyttelyitä Helsingissä.

”Ajattelun vapaus on tärkeimpiä ihmisoikeuksia. Aikuisuuteeni asti Viro oli Neuvostoliiton miehittämä. Muistan lapsuuteni hauskana ja iloisena aikana jolloin leikimme ystävien kesken ja aina oli mukana paljon lapsia. Mitä vanhemmaksi tulin sitä enemmän huomasin ajattelun vapauden rajoitteita ja ristiriitaisia totuuksia aikuisten puheissa ja käytöksessä. Ilmassa oli paljon jännitteitä ja vasta aikuisena ymmärsin sen johtuvan pelosta. En tietoisesti ota kantaa maalauksissani mihinkään, vaan niiden sisällöt tulevat esiin alitajunnastani vapaasti ja ekspressiivisesti työskennellen. Ajan myötä rakkaimmaksi maalausaiheekseni on muodostunut vanhan kotiseutuni laakeat ja kumpuilevat maisemat, ”Kalevipojan tyynyt”. Olen värimaalari ja yksinkertaisesti vain nautin maalaamisesta ja värien kanssa työskentelemisestä, Maalaan enimmäkseen öljyväreillä, mutta myös kesäisin maisema- ja kaupunkikuvaa akvarelleilla,  kertoo Ahti Meier.

IMG_5888 (1) IMG_3362 (1)