Ida Paul & Kalle Lindroth

To 9.7. klo 19.00 

PAJAN PUISTOKONSERTTI – LIPUT 30,00€ (portit auki klo 17.00)

Ida Paul & Kalle Lindroth ovat lyhyessä ajassa tavoittaneet laajan yleisön orgaanilla soundillaan. Duon kaikki sinkut ovat striimanneet kultaa tai platinaa ja yhtye oli ehdolla 2019 Emma Gaalassa Vuoden pop ja Vuoden yhtye –kategorioissa sekä Vuoden yhtye-/artistiyleisöäänestyksessä. Samoilla biisileireillä pyörineet lahjakkaat nuoret HMC-kustannusyhtiön laulunkirjoittajat ovat ennen yhteistyötään julkaisseet musiikkia omilla tahoillaan: parhaillaan Harvardissa opiskeleva Ida Paul platinaa striimanneen singlen Laukauksia pimeään sekä Kunhan muut ei tiedä-singlen ja Kalle Lindroth pitkän Smak-historian lisäksi soolona Annika – kappaleen. 

Pyrimme takaamaan vieraillemme, konsertin esiintyjille ja henkilökunnallemme onnistuneen ja turvallisen konserttielämyksen. Onnistuaksemme tavoitteessa huomoithan että:
· Saapuminen konserttiin on kielletty, mikäli sinulla on flunssan oireita.
· Kädet tulee desinfioida saapuessasi konserttialueelle. Huolehdithan myös hyvästä käsihygieniasta konsertin aikana.
· Pidä riittävä etäisyys muihin vieraisiin konsertin aikana ja jonottaessasi.
· Välttääksesi turhia jonoja, voit tehdä juoma- ja evästilauksesi ennakkoon verkkokaupassamme.
. Tutustu Krapin Pajan tarkempaan turvallisuusohjeeseen.

Noudatamme konsertissa Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä. Lue ohje täältä.