Anne Mattila esiintyy Krapin Pajalla keväällä 2024

ANNE MATTILA
40-VUOTISJUHLAKONSERTTI

LA 10.2. klo 20.00

 PAJAN KLUBI – LIPUT 32,00 € (OVET 18.30)

Laulaja, lauluntekijä ja kuvataiteilija Anne Mattila täyttää ensi vuonna 40 vuotta ja suuntaa sen kunniaksi juhlakiertueelle.

Anne Mattila on esiintynyt jo yli kaksi vuosikymmentä. Vuonna 1999 alkaneen levytysuran aikana Annen levyjä on myyty yli 300 000 ja hänelle on myönnetty kahdeksan platinalevyä. Musiikkiuran lisäksi Anne on työskennellyt jo vuosia taidemaalarina. Vuodesta 2013 hänen ateljeenaan toiminut, Karvialla sijaitseva Annen taidekahvila on saavuttanut valtavat kävijämäärät, mutta nyt koittaa paluu yleisöjen eteen eri puolilla maata.

Ainutlaatuisissa juhlakonsertissa Krapin Pajalla tullaan kuulemaan akustisia versioita kaikille tutuista lauluista, kuten ”Perutaan häät”, ”Asfalttiviidakko” ja ”Enkeleitä onko heitä” sekä myös harvinaisempia kappaleita. Konsertin ohjelmisto on läpileikkaus taiteilijan pitkältä uralta.