Anna Puu esiintyy Krapin puistokonsertissa kesällä 2024

BESS

Pe 5.7. klo 19.00

 PUISTOKONSERTTI – LIPUT 32,00 € (PORTIT 17.30)

Viimeistään vuoden 2022 UMK-kilpailun myötä koko kansan nimeksi noussut BESS on julkaissut urallaan kaksi albumia. Loppuvuonna 2019 julkaistu debyyttialbumi BESS on myynyt platinaa ja keväällä 2023 julkaistu KÄDET YLÖS tuplaplatinaa. Yhteensä artistin tuotantoa on kuunneltu jo yli 110 miljoonaa kertaa. BESSin tunnetuimpia kappaleita ovat ennätyksiä rikkoneen UMK2022-kisabiisi Ram pam pamin lisäksi muun muassa kolminkertaista platinaa striimannut Tempo, sekä Sammumaton, joka on vuoden 2023 kolmanneksi soitetuin kappale Suomen radioissa. BESS on neljän Emma-pystin lisäksi palkittu myös Iskelmä Gaalassa Vuoden naisartistina ja Suomen Musiikkikustantajat ry:n Vuoden läpimurto -tunnustuksella. Puistokonsertti-illan avaa TUPE..