Herra Ylppö ja Ex

Herra Ylppö ja Ex
Jaa tai seuraa!

SIIRRETTY TO 5.11.
Olemme lähettäneet sähköpostilla kaikille lipun ostaneille ohjeet miten toimia lippujen suhteen. Käykää ystävällisesti lukemassa ohjeet ja olkaa meihin sitten yhteydessä. (Jos olet ostanut liput hotelli Krapin vastaanotosta, meillä ei ole yhteystietojasi, joten olethan yhteydessä meihin päin: paja(at)krapinpaja.fi)
Terveisin Pajalaiset

Pajan klubi – To 2.4. klo 20.00 (ovet 18.30)
Maj Karmasta ja Ihmiset-yhtyeestään tuttu Herra Ylppö juhlistaa uuden bändinsä esikoislevyn ilmestymistä suuntaamalla mittavalle Suomen-kiertueelle.
”Mielenkiintoista ja hyvällä tavalla haastavaa lähteä taas uuden yhtyeen kanssa keikoille. Elämäni ensimmäinen trio. Soitamme uuden EX-kokoonpanon biisejä sekä myös IHMISET-yhtyeen matskua. Onkin ollut jo ikävä kuulijoitamme ja kaikki uudetkin kasvot ovat tervetulleita”, Herra Ylppö kertoo. Ensimmäisen singlensä ”Parisängyn lakanat” syyskuussa 2019 julkaissut Herra Ylppö & EX valmistautuu parhaillaan helmikuussa ilmestyvän ”Lovi”-debyyttialbuminsa ilmestymiseen. Levy on teema-albumi, jonka kaikki kappaleet kertovat parisuhteen päättymisestä ja eron eri vaiheista.

Liput 24,50 €

ostalippu

 

 

Skills

Posted on

09/12/2019

Submit a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *