Ilta esiintyy Krapin Pajalla keväällä 2024

MARKO HAAVISTO & POUTAHAUKAT

Pe 5.4. klo 20.00

 PAJAN KLUBI – LIPUT 28,50 € (OVET 18.30)

Marko Haavisto & Poutahaukat perustettiin vuonna 1997. Yhtye tuli suurelle yleisölle tutuksi vuonna 2002 esittäessään Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa Pelastusarmeijan orkesteria. He soittivat elokuvassa ensimmäisen hittikappaleensa, Paha vaanii.

Vuoden 2021 aikana julkaistiin arkistojen kätköissä säilynyt varhaisempi Poutahaukat albumi 2005. Levyllä kuullaan tuon aikaisen kokoonpanon tulkintoja kappaleista joista osa on myöhemmin tehty uudelleen ja kuultu Poutahaukat -levyillä.

Kymmenes Marko Haavisto & Poutahaukat -albumi Yleisön Palvelija ilmestyi 25.2.2022. Levy on Poutahaukkojen 25-vuotisjuhlalevy.

Yhtyeen seuraava pitkäsoitto julkaistaan keväällä 2024. Esimakua albumilta kuultiin 15.9.2023 julkaistun Pyrkyrin palsta -kappaleen myötä.