Krapilla vietetään puutarhajuhlia elokuussa 2026

Klubi-isäntä Mikko Moilanen kirjoittaa Pajan sivuille epäsäännöllisen säännöllisesti Pajan arjesta ja ajankohtaisista sattumuksista

Krapin Pajan klubi-isännän työ on monipuolinen vakanssi. Päätyökseni vastaan arkisin Pajan toimiston rattaiden pyörimisestä ja keikkailtaisin otan vastaan Pajan vieraat – niin esiintyjät kuin lipun ostajatkin. 

Klubi-isännän toimiin kuuluu myös paljon sellaista, jota ei ihan heti ajattelisi. Yksi tällaisista asioista on löytötavaratoimiston pyörittäminen, toisin sanoen Pajaan sisälle tai kesäisin Pajan piha-alueelle unohtuneen tavaran toimittaminen hotellin vastaanottoon. Yleensä Pajalle unohtuneet tavarat löytävät tiensä hotellille muutaman päivän kuluessa niiden löytymisestä.

Krapilla vietetään puutarhajuhlia elokuussa 2026

Yleisin esiintyjiltä Pajalle unohtuva artikkeli on kitarateline. Tässä Pajan arsenaali, joka on vuosien varrella kasvanut tasaiseen tahtiin.

Pajalle jää vierailtamme vuosittain satoja erilaisia artikkeleja. Joku vääräleuka on joskus todennut, että “ken Pajalle joskus jotain jättää, voipi kaiken toivon heittää”. Asia ei ole aivan noinkaan, mutta on totta että tapahtumissamme liikkuu paljon väkeä. Päivittäin muuttuvien järjestelyjen myötä Pajassa olevat tavarat liikkuvat paljon ja jokin tavara voi jäädä hetkeksi varjoihin. Usein työntekijänä onkin varsin vaikeaa päätellä, milloin tavara on Pajalle unohtunut. Jos siis unohtaa jotain Pajalle, kannattaa siitä laittaa viestiä meille heti kun huomaa asian tapahtuneen. Silloin on parempi mahdollisuus, että tavara vielä löytyy. 

Tavanomaisimpia vierailtamme jääviä artikkeleita ovat kaulahuivit, pipot, käsineet ja tietysti se yleisin eli sateenvarjot. Kuukausittain tapahtuu myös niin, että keikalla pöytään jää puhelin/ lompakko tai lattialta löytyy maksukortti. Tällöin alamme selvittää mahdollisimman nopeasti omistajaa asiakasrekisterimme kautta. Monesti käy onneksi niin, että tavoitamme omistajan pikaisesti. Jos arvotavaralle ei löydy omistajaa saman illan aikana, se löytyy seuraavana aamuna hotellin vastaanotosta.

Krapilla vietetään puutarhajuhlia elokuussa 2026

Yksinäinen takki on tuttu näky Pajan porstuan naulakossa tiistaiaamuna. Siitä se ennen pitkää kulkeutuu hotellin vastaanottoon odottamaan omistajaansa.

Yleisimpien kadonneiden tavaroiden hotellille kiikuttamisen lisäksi on sattunut toki myös muutamia erikoisempia juttuja. Seuraavaksi kerron niistä ehkä erikoisimman. Jokunen vuosi takaperin tapahtui seuraavanlainen sattumus. 

Eräs konsertissamme puolisonsa kanssa samaisena iltana asioinut mieshenkilö soitti kotiin päästyään meille ilmeisen harmissaan. Oli päässyt käymään niin, että puolison vihkisormus arvokkaine timantteineen oli mitä todennäköisimmin kadonnut Pajalle. Tupa oli tuona iltana tietysti aivan täysi ja porukkaa oli vielä puhelun saadessammekin paikalla satakunta henkeä.

Aloimme työntekijöiden kesken muiden toimiemme lomassa epätoivoiselta tuntuvan metsästyksen. Paikallistimme ensin pöydän, jossa pariskunta oli istunut. Pöydän alta löysimme pikavauhtia sormuksenpuolikkaan ja roskiksesta toisen, jonne se oli kulkeutunut pöydässä olleelta lautaselta. Nyt etsintä muuttui vieläkin epätoivoisemmaksi – hukassa oli sormuksen arvokkain asia, kooltaan 1mm x 1mm kokoinen timantti, joka siis saattaisi olla ihan missä vaan Pajassa tai sen ulkopuolella.

Mutta niin vaan tuo timantti löytyi kuin löytyikin ja vieläpä todella nopeasti. Useimpina iltoina alabaarimme tiskillä vieraitamme palveleva Kati on varsinainen haukansilmä. Vaikka Pajassa oli vielä paljon vieraita, riitti Katille se, että hän käveli pariskunnan istumapaikan viereen ja katsahti ympärilleen. “Mikä tuossa oven edessä kiiltää”, Kati kysyi ja menimme lähemmäs. Ja uskokaa tai älkää, siinä näimme tuon pienenpienen timantin nököttävän ulos pyrkivän yleisön jalkojen juuressa. Sitten ei muuta, kun polvilleen, timantti sormiin ja nopeasti ylös.

Krapilla vietetään puutarhajuhlia elokuussa 2026

Aina iloisesti hymyilevä Kati on Pajan alabaarin sydän.

Kukaan paikalla olevista vieraistamme ei käsittääkseni huomannut mitään. Soitimme miehelle ja kerroimme ilouutisen. Aikaa koko saagaan pariskunnan lähdöstä timantin löytymiseen oli kulunut kolmisen varttia. Tässä tapauksessa kaikkien osapuolten nopea toiminta, onni ja Katin tarkat silmät mahdollistivat onnellisen lopputuloksen.

Krapin Pajalle unohtuneita tavaroita voi tiedustella saman illan aikana osoitteesta paja@krapinpaja.fi ja myöhemmin osoitteesta hotelli@krapi.fi