Marion Rung
la 18.4. klo 14.00
PAJAN KLUBI – LIPUT 29,50 € (OVET 13.00)
Marion Rung on yksi suomalaisen viihdemusiikin kirkkaimmista tähdistä. Hän aloitti uransa vuonna 1961, ja jo seuraavana vuonna vain 16-vuotias Marion hurmasi koko kansan, kun hän edusti Suomea Eurovision laulukilpailussa kappaleella “Tipi-tii”. Marion on edustanut Suomea Euroviisuissa kahdesti, vuosina 1962 ja 1973 (“Tom Tom Tom”).
Vuonna 1980 Marion saavutti merkittävän kansainvälisen voiton, kun hänet palkittiin pääpalkinnolla Sopotin laulujuhlien Intervision-laulukilpailussa tulkitsemallaan kauniilla ja koskettavalla kappaleella “Hyvästi yö”.
Vuonna 2025 Marion juhli merkittävää virstanpylvästä täyttäessään joulukuussa 80 vuotta .
Juhlavuosi jatkuu vuonna 2026, jolloin yleisöllä on mahdollisuus olla mukana kunnioittamassa ja juhlistamassa tätä rakastettua taiteilijaa.
Marion Rungin ainutlaatuinen ääni, karismaattinen lavaesiintyminen ja vuosikymmeniä kestänyt ura ovat tehneet hänestä pysyvän osan suomalaista musiikkihistoriaa – laulajan, jonka esitykset koskettavat yleisöä sukupolvesta toiseen.