Niin se on taas Puutarhajuhlat tältä vuodelta juhlittu! Täällä on sydämet täynnä iloa ja kiitollisuutta, kiitos vielä kaikille lämpimästi! Kolmen päivän ajan Krapin pihapiiri täyttyi taas juhlaväestä, musiikista, tanssista, kukkaseppeleistä ja onnesta.

Upean musiikkikattauksen lisäksi alueelta löytyi monipuolisesti ohjelmaa; aluetaidetta, esiintyjiä, aktiviteetteja ja esimerkiksi viinimaistelua!

Krapin Umen piti iltapäivisin virkistävää skumppajoogaa Omenapuutarhassa, saippuakuplataiteilija villiinnytti ohikulkijoita, lahjakas livepiirtäjä Juha Kalliolahti ikuisti juhlaväkeä.
Lavoilla riitti tähtiloistoa kun Puutarhajuhlien esiintyjät pitivät meininkiä yllä keikoillaan! Tänä vuonna artistikattaukseen sisältyi nuoria ääniä pitkäaikaisten tekijöiden rinnalle. Toivomme että artistit tarjosivat teille tuttua mutta myös mahdollisesti uusia löytöjä!

Perjantaina RODEO valloitti Pääestradin.

Steve ‘n’ Seagulls viihdytti perjantain myöhäisillassa.

Ege Zulu nosti tunnelman huippuunsa energisellä setillään.

Lisää ihania kuvia löytyy Puutarhajuhlat.fi ! Kuvat: Sami Lamberg / Kapina Oy
Puutarhajuhlien jälkeen on aika alkaa valmistautua syksyyn ja loppuvuoden tapahtumiin. Nähdään taas ensi vuonna Puutarhajuhlien merkeissä. Nähdäänhän myös syksyn klubi-illoissa?
